Vuoden viimeinen joulukortti

hauskaa-joulua-koala-joulukortti

Nyt on vuoden viimeinen joulukortti tehty ja sen myötä toivotan hyvää joulua kaikille blogini lukijoille! Joulun jälkeen bloggaan sitten muista aiheista.

Olen värittänyt koalan puuväreillä ja punaisella tussilla. Tykäistyn tähän hauskaan koalan kuvaan ja luulen, että myös kortin saava pikkuihminen tykkää siitä. Olen kokonaisuuteen hyvin tyytyväinen.

Valkoinen poro joulukortissa

poro-joulu-jpg

Poro juoksee joulua kohti joulukortissa, kuten minäkin. Tässä tämän viikonlopun aherruksen tulos. Niin kiirettä on ollut, että en ole saanut muita viime hetken joulukortteja tehdyksi. Onneksi ei ole enää kuin pari sukulaista korttia vailla ja jouluun on vielä melkein viikko. Pari muutakin askarteluideaa odottaa vain sopivaa hetkeä…

joulukortti-poro-juoksee

Kimalteleva joulukuusi

kimallekuusi-joulukortti

Vihdoin löytyi käyttöä tälle valkoiselle ”harsonauhalle”. Tähän korttiin se mielestäni sopii hyvin. Tästä mallista tuli nyt sitten tämän vuoden sarjakorttini, eli tein muutamia yksinkertaisia joulukortteja samaan tyyliin. Tästä tykkäsin eniten. Tykkään väreistä ja kortin yksinkertaisuudesta. Käytin vihreää ja hiukan kullan väristä kimalletta sekaisin. Alla lähikuva kimalteesta.

kimalletta-joulukortilla

Sydänaiheinen joulukortti

joulukortti_askartelua

Loppujen lopuksi sain niin paljon aikaa tuhrattua tähän yhteen korttiin, että päätin jättää tämän mallin tähän ja teen huomenna lisää joulukortteja jostain toisesta aiheesta. Osa ajasta meni kyllä tarvikkeiden etsimiseen ja yhteensopivien materiaalien kokeilemiseen. Sellaista se on tämä satunnaisen himoaskartelijan elämä!

Kortista tuli ihan nätti ja tiedän jo, kenelle sen annan. En ole kuitenkaan ihan tyytyväinen siihen, miltä tämä valkoinen nauha tässä näyttää. Se on turhan kiiltävää tähän kokonaisuuteen. Kortin esikuvana siis oli tämä hieno kortti Pastellipäivän blogissa, josta oma korttini on saanut vaikutteita. Siinä käytetty harso näytti kyllä paremmalta kuin tämä valkoinen nauha, mutta en keksinyt mitään muuta korttiin laitettavaa.

Ihan kiva kortti kuitenkin, ja tulipahan kokeiltua paria sellaista ideaa, jota olen pitkään pyöritellyt mielessäni, esim. vanhan kirjan sivua tuossa sydämen taustalla. Siitä tuli oikein hyvä. Tässä vielä tämä sydänaiheinen joulukortti suoraan edestäpäin. Pahoittelen lampunvalossa otetun kuvan huonoa laatua. Ylemmässä kuvassa kortin värit vastavat paremmin todellisuutta. Korttipohja on kullanvärinen.

itsetehty_joulukortti_1

 

Joulukortti-inspiraatiota etsimässä

joulukortti-inspiraatiota

Lähetän muutamia joulukortteja postitse jo nyt, ja annan myöhemmin loput suoraan käteen. Mielessäni oli tänä vuonna jonkinlainen yksinkertainen sydän, josta voisi tehdä kivoja kortteja erilaisista kuviopapereista. Ensimmäisenä lähdin tietysti hakemaan inspiraatiota netistä. Hakusanoillani löytyi kyllä enemmän ystävänpäiväkortteja kuin joulukortteja,mutta esimerkiksi tuo kuvakollaasin oikeassa yläreunassa oleva kortti kävisi hyvin myös joulukortiksi. Kokosin tähän yhteen ne kortit, joista sain eniten inspiraatiota.

Ehkä näistä paras malli olisi tuo vasemman alakulman ihana sydänaiheinen joulukortti, jonka löysin Pastellipäivän blogista. Katsotaan, mitä saan aikaan!

Ihana jouluenkeli

enkelikirjasta1

Tässä nyt tämä askartelujoulukalenterin ensimmäinen askartelu, joka sattuikin löytymään sopivasti tämän päivän luukusta. Kirja näkyy kuvassa taustalla. Tykkäsin enkelin väreistä Vaaleanpunaista kartonkia sattui löytymään enkelin mekoksi. Kakkupapereita ei ollut, mutta sidoin pitsisen nauhan vyötärölle. Ajaa mielestäni saman asian.

Olen aika tyytyväinen lopputulokseen ja enkeli pääsee nyt esille lipaston päälle jouluun asti. Seuraavaksi olisi tarkoitus askarrella joulukortteja.

enkelikirjasta2

Puuhakas joulukalenteri

joulukalenteri-2016

Tällainen hauskannäköinen joulukalenteri löytyi Citymarketista eikä maksanut kuin 4.95 tai jotain sinne päin, joten pakkohan se oli ottaa. Täällä nimittäin on materiaalit mukana, tai ainakin osa siitä. Ei siis ole ollenkaan paha hinta. Askartelutaivas suosittelee!

Pikaisella vilkaisulla täällä näyttäisi olevan kaikenlaista kivaa, vaikka ihan jokaista askartelua en varmaan tule tekemään. Totta puhuen en ole vielä ehtinyt tehdä mitään, mutta tarkoitus olisi tehdä jotain viikonloppuna. Esittelen täällä sitten kätteni töitä viimeistään sunnuntaina.

Eka postaus

Pitkään olen suunnitellut oman blogin perustamista ja tästä se nyt alkaa! Tarkoituksena on laittaa jakoon sekä omat että muilta lainatut ideat nimimerkillä ”idearosvo”. Mikä olisikaan parempi aika aloittaa askartelublogia kuin joulun aika! Tässä alkajaisiksi jouluinen kuvakollaasi inspiroivista kuvista.

askartelutaivas_jouluinspiraatio