Bullet Journal kalenteri

bullet-journal-1

Löysin ihan sattumalta Pinterestin kautta tien ulkomaisille Bullet Journal -sivuille tässä vuoden vaihteen jälkeen ja ihastuin heti. Bullet journal on itse tehty kalenteri, johon voi tärkeiden päivämäärien lisäksi tehdä omia tilastoja esimerkiksi liikunnasta ja kirjoitella kaikenlaisia muistilistoja. Itse ihastuin erityisesti siihen, miten nätisti ihmiset olivat omat bullet journalinsa koristelleet. Pitihän sitä sitten minunkin tietysti kokeilla.

Ajattelin pärjääväni ainakin näin aluksi ihan tavallisella kierreselkäisellä muistikirjalla, jonka ostin parilla eurolla. Ostetaan sitten ensi vuonna hienompi kirja, jos harrastus jatuu!

Muistikirjassa oli ihan nätit kannet, mutta halusin kirjan näyttävän enemmän kalenterilta, joten printtasin vuosiluvun 2017 paksulla fontilla paperille, liimasin mustalle pohjalle ja tein vielä pienet koristelävistykset joka kulmaan. Seuraavassa kuvassa näkyy, minkälaiselata bullet journalini kansi nyt näyttää.

bullet-journal-kansi

Aloitin kalenterin tekemällä sisällysluettelon, jossa ei ole vielä paljon mitään. Seuraavan aukeaman olen omistanut tammikuulle.

bullet-journal-kalenteri

Printtasin suomenkielisen kalenterin täältä (samalta sivulta löytyy myös bullet journal asiaa suomeksi):
www.perhekerho.net/askartelu/aloita_bullet_journal_vihko.html

Kalenteriin ja sen viereen on merkattu kuukauden tärkeimmät tapahtumat ja sovitut menot. Ei kuitenkaan työjuttuja, koska niitä varten minulle on eri kalenteri.

Seuraavalta aukeamalta löytyy treenikalenteri, jossa ei ole vielä paljon merkintöjä. Aloitin pitää myös päiväkohtaisen bullet journalin, mutta revin sen loppujen lopuksi irti, kun ei minulla ollut sinne oikein mitään kirjoitettavaa. Pidän työjutut joka tapauksessa eri paikassa. Oma bullet journalini ei siis ihan vastaa sitä, mitä systeemin isä Ryder Carrol on omilla sivuillaan esittänyt: http://bulletjournal.com/get-started. Minun muistikirjani on enemmän painottunut kuukausiaukeamiin ja yksittäisiin projekteihin, kuten esimerkiksi laihduttamiseen ja liikuntapäiväkirjan pitämiseen.

bullet-journal-tammikuu

Koristelin tammikuun aukeaman vielä värittämällä ja liimaamalla hauskan lumiukon oikeaan alakulmaan. Alun perin printtasin tämän kuvan jo joulukuussa ja minun piti käyttää se joulukorttiin, mutta se jäi käyttämättä ja käytin sen nyt tähän. Kuva on peräisin täältä: freedeariedollsdigistamps.blogspot.fi

Paljon muuta ei bullet journalini vielä sisällä, mutta palaan varmaan asiaan myöhemmin tänä vuonna, kun on enemmän esiteltävää!

Pelkistetty mustavalkoinen onnittelukortti

onnittelukortti-mustavalkoinen

Tässä tämän viikonlopun aherruksen tulos. Olin jo pitkään suunnitellut tekeväni tyylikkään ja miehekkään mustavalkoisen onnittelukortin, mutta sopivat paperit puuttuivat. Nämä mustavalkoiset kuviopaperit tein loppujen lopuksi printterillä itse.

Printit löytyivät netistä. Ostin tässä kerran englantilaisen askartelulehden, jossa luvattiin, että netistä saa tulostaa lisää paperia. Lehden välissä oli jo liitteenä kuviopaperia. No, sain sitten loppujen lopuksi aikaiseksi mennä katsomaan ja oikein rekisteröidyin sivuille. Muuten ei olisi päässyt tutkimaan papereita ja printtaamaan. Osa papereista olikin ihan nättejä, osasta en oikein tykännyt. Täytyy joskus mennä paremmalla ajalla katsomaan. Tämä  englanninkielinen askartelulehden nettisivusto löytyy siisn täältä: www.cardmakingandpapercraft.com .

Nyt etsin siis kuitenkin vain jotain mustavalkoista printattavaa. Pilkkupaperin tulostin ihan sinällään. Kukkapaperia jouduin vähän työstämään, ennen kuin siitä tuli juuri sellainen kuin halusin. Printtasin paperit tavallista tulostuspaperia vähän paksummalle paperille, leikkasin neliöiksi ja liimasin ohuelle, mustalle kartongille. Tulostin samalla myös ”Onnea” paksulla, mustalla perusfontilla ja liimasin senkin mustalle kartongille. Lopuksi leikkaisin pätkän mutkittelevaa hopeanauhaa ja liimasin poikittain onnittelulapun alareunan yli. Tuli sitten vähän säihkettä tähänkin yksinkertaiseen ja pelkistettyyn korttiin! Alla lähikuva kortin alaosasta.

onnittelukortti-mustavalkoinen-vaaka

Loppujen lopuksi kortista tuli juuri sellainen, joksi olin sen mielessäni kuvitellut. Tykkään erityisesti tästä kukkakuviopaperista. Ajattelin, että siitä saisi kivan onnittelukortin myös yhdistämällä värikkääseen taustaan ja värittämällä osan kukista. Nytkin teki mieli vähän kokeilla värittämistä, mutta kun kerran oli tarkoitus tehdä miehekkään mustavalkoinen kortti, pysyin tässä väriteemassa ja hyvä niin.

Tämä olikin vuoden ensimmäinen korttiaskarteluni ja samalla vuoden ensimmäinen postaus täällä blogissani. Tarkoitus olisi laittaa tänne jotain pientä säännöllisesti ainakin 1-2 kertaa kuussa. Varmaan jotain on tulossa hyvin piankin, koska seuraava askartelu on jo mielessä. Nyt lähden kuitenkin bujoilemaan!

P.S. Kiva, että täällä blogissa käy tilastojen mukaan joku aina välillä lukemassakin. Saisi tänne kyllä ihan mielellään joku laittaa kommenttejakin! 🙂